AGAPETUS
ENSI-ILTAPAINOS
29.1.2011
Kuka on Agapetus?
* mies nimimerkin takana
Sensaatio Sammossa!
* rakkautta rohdoskauppaosastolla * liikkeen johto vaihtoon
Kuukauden muotivinkit
julkaisija:
RIIHIMÄEN TEATTERI
o Kivinen Mikk
Suomen kansan veijari nro 1
Tunnetteko Lapinlahden Linnut? Entä oletteko nähneet Kummeli elokuvia? Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa tai Ryhmäteatterissa olette varmasti nähneet tämän lahjakkaan näyttelijän. Nämä hauskat ja ilmeikkäät kasvot sekä miellyttävä ääni ovat nostaneet Kivisen suomalaisten kestosuosioon, eikä suotta! Kivinen on paljasjalkainen helsinkiläinen (s. 1957) ja Teatterikorkeakoulun käynyt mies. Hän on esittävän taiteen monitaitaja, sillä näyttelijän ammatin lisäksi hän harjoittaa ohjaajan, muusikon, käsikirjoittajan ja juontajan toimia. Tänä vuonna hänet voi nähdä muun muassa Riihimäen Teatterissa, jonne Kivinen on ohjannut Agapetuksen mainion komedian Syntipukki. Kivinen nähdään myös näyttämöllä henkilökunnan päällikkö Aron roolissa. Kivinen valitsi juuri Syntipukin ohjaustyökseen, koska Agapetuksen salonkikomediat ovat hänestä edelleen Suomen parhaita: herkulliset hahmot, rehevästi ja hyvin kirjoitetut tekstit ja hauskat juonet innostavat yhä. Hyviin tarinoihin ei pure ajan hammas, pieni pölytys riittää. Riihimäelläkin lavastus, puvustus, tehosteet ja puheenparsi tehdään 1930-luvun hengen mukaisesti. Kaksoisrooli luonnistuu Kiviseltä loistavasti ja käytännöllisiäkin puolia siitä löytyy: "Kun ohjaaja on mukana jokaisessa näytöksessä, esitys ei lähde rönsyilemään." Kivinen tuumaa.
muuntautuu moneksi
2
Syntipukin tekijät
Ohjaus: Mikko Kivinen Lavastus: Marko Karvonen Pukusuunnittelu: Tiina Joutsen Valosuunnittelu: Sami Rauhala Äänisuunnittelu: Kari Paukola Näyttämömestari: Pasi Kyllönen Valo- ja äänimies: Lari Palander Tarpeisto: Karita Fallström Puvustuksen toteutus: Tiina Joutsen, Pauliina Sutinen Kampaukset ja maskeeraus: Saila Pohjavaara Jani Johanssonin peruukki: Pekka Helynen Järjestäjä-kuiskaaja: Viivi Saarela Käsiohjelman toimitus: Kirsi Helstelä Valokuvat ja käsiohjelma: Uupi Tirronen Esitysoikeudet: Suomen Näytelmäkirjailijoiden liitto Riihimäen Teatteri: teatterinjohtaja Aleksander Anria, käyttöpäällikkö Seppo Kotamies, tuottaja Matti Arnkil, teatterisihteeri Kirsi Helstelä, myyntisihteeri Minttu Pusa, lippukassanhoitaja Eva Lindblom sekä siistijä Helmi Bobkova. Ovella ja narikassa palvelevat: Maija Vento, Ritva Lähdesmäki, Pentti Lahti, Sari Lähdesmäki-Kiuru, Matti Rissanen, Juha Tastula ja Olavi Oittinen. Irja Salo, rohdoskauppaosaston myyjätär Jane Kääriäinen Adalbert "Mussu" Koikkalainen Jani Johansson Vahtimestari Miettinen Esko Rissanen Henkilöstöpäällikkö Aro Mikko Kivinen Rva Aro, leninkiosaston myyjätär Viivi Saarela Rva Ilola Katja Peacock Pääjohtaja Vaara Jani Johansson
I
I
3
s Apetumies nimimerkin takana Ag
Agapetus nimimerkin taakse kätkeytyy Yrjö Wilho Soini (18961975), Wilho Soinin poika. Hän on koulutukseltaan ylioppilas ja on työskennellyt mm. toimittajana ja kustannusvirkailijana. Agapetus kirjoitti pakinoita (Uusi Suomi ja Suomen kuvalehti), näytelmiä ja romaaneja. Ketterän kielensä ja tilannekoomisen luonteensa vuoksi Agapetuksen näytelmät ovat olleet todella suosittuja niin teatterinkuin elokuvantekijöiden keskuudessa. Omalla nimellään hän on kirjoittanut myös poliittisesti kantaaottavia teoksia. Esimerkiksi Kuin Pietari hiilivalkealla teos (1956) käsittelee sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä ja aiheutti aikanaan vilkasta keskustelua aina valtionjohtoa myöden. Suuri osa Agapetuksen teksteistä käsittelee 1900-luvun alun suomalaista kaupunkielämää kepeästi ja hauskasti. Agapetuksen huumorilla on usein viaton alkupiste, josta ihan tavalliset ihmiset ajautuvat puolivahingossa mitä kummallisimpiin tilanteisiin, joista on ongelmallista pyristellä pois joutumatta hassuihin ja vähän kiusallisiin tilanteisiin. Esimerkiksi Syntipukki komediasta on tehty kaksi suosittua Suomi -elokuvaa (Erkki Karu 1935 ja Matti Kassila 1957). Agapetuksen suosituimpia näytelmiä etenkin kesäteattereiden lavoilla ovat mm. Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (1928), Asessorin naishuolet (1935) ja Hilman päivät (1936).
Tampereen yliopiston arkistokuva. (Peruskivi 1930)
4
Agapetus pohtii suomalaisen naisen olemusta
Ei ei, enhän minä puhu koskaan pahaa naisista, en puhunut silloinkaan. Ja totuuden sanoakseni, suomalaiset naiset ovat muuttuneet tavattomasti edukseen viime vuosikymmenenä. Jos kuittaamme yhdellä lauseella heidän henkisen kehittymisensä, joka olisi kokonaisen kirjan täyttävä aihe, voimme tyytyväisinä todeta, että ulkonainen kehitytys on yhtä ilahduttava. Hyvin pukeutuvia naisia oli ennen runsaasti, mutta nyt heitä on paljon. Ja kun naiset ovat vallanneet liikkeitten ja virastojen näkyvät paikat ja antavat lukuisuudellaan väriä katu- ja ravintolaelämällekin, niin suomalainen mies toteaa ilolla, ja tietysti ylpeänäkin ihan kuin se olisi hänen ansiotaan - että kyllä kestää suomalainen nainen kilpailun eleganssissa ulkomaisen sisarensa rinnalla. Näin ajattelee ainakin joka kerta kun kotiutuu ulkomailta, jonkin ajan kuluttua se itsestään selvänä asiana taas unohtuu.
Agapetus (lainaus Eeva-lehden haastattelusta Eeva, No 8, elokuu 1939)
*
5
Onko vahtimestari Miettisellä raskas salaisuus kannettavanaan? Hän on viime aikoina toistuvasti menettänyt malttinsa julkisesti.
S
ON MM A
Rouva Ilola kertoi Syntipukin toimittajalle, että Sammossa oli tärvelty hänen uutukainen automobiilinsa. Tavaratalossa ei erotettu edes lamelleja flanelleista! Onko Sammon palvelukseen palkattu taitamattomia työntekijöitä?
sensa
Henkilökunnan päällikkö Aro ei kommentoinut esitettyjä väitöksiä.
6
Soivatko tavaratalo Sammon toimistossa hääkellot? Koikkalaisen on kuultu kosivan neiti Saloa ja tarjoavan tälle työtä tulevasta maitokaupastaan.
aatiot
Myös pääjohtaja Vaara on aiheuttanut paheksuntaa halailemalla nuoria myyjättäriä.
Kaikesta huolimatta Sammosta vakuutetaan, että asiat ovat tolallaan ja asiakkaat voivat edelleen varauksetta luottaa tavaratalo Sampoon ja sen henkilökuntaan.
Huipulla tuulee! Sammon johtoportaassa huhutaan henkilöstövaihdoksista. Kuka on uusi henkilökunnan päällikkö?
7
Arvokkuutta asusteilla
kuukauDen
uo M
kit vi n ti
*
Tyylikäs kaupunkilaisnainen pukeutuu edelleen laadukkaaseen kävelypukuun, mutta todella muodikas ja chic rouva on nyt uskalias ja valitsee mustan, harmaan tai tumman sinisen sijaan jotain kirkkaampaa väriä tai jopa kirjavaa kangasta. Uusi asukokonaisuus täydentyy aivan upeaksi kapeakorkoisilla kengillä, huikealla kupuhatulla ja hansikkailla. Kankaissa on nyt runsaasti valinnanvaraa ja ne ovat aina vain yhä laadukkaampia: siloisia ja kestäviä. Monipuoliseksi muuntuva kävelupuku saadaan, kun hankitaan linjakas ja kapea Alinjainen hame tai mekko, joka voi mielellään vähän kellottua helmasta. Hameen kanssa voidaan tilanteen mukaan käyttää boleroa. Arkiasusta saa helposti ja edullisesti juhlavan
8
ja persoonallisen irtokalvosimilla, -kauluksilla tai kookkaalla rusetilla kaulalla tai lantiolla. Huoliteltu pukeutuja valitsee vielä asunsa väreihin sointuvan hatun ja kirjekuorilaukun ja on valmis mitä tyylikkäimpiin tilaisuuksiin. Aiemmin vain aivan eliitillä on ollut mahdollisuus ehostaa itseään kosmetiikalla, mutta nyt hienoimmista tavarataloista ja uusista kauneushoitoloista saa kaikille sopivia kosmetiikkatuotteita. Uudella kosmetiikalla voi lisätä hehkua kasvoille, vahvistaa piirteitä ja punata huulet. Kannattaa kokeilla uutuuksia mm. Revlonilta ja Elisabeth Ardenilta. Aivan uusinta uutta Revlonilta ovat toisiinsa täydellisesti sointuvat huulipuna ja kynsilakka. Iltajuhlissa ei tule säästellä koruja tai kimalletta. Päivän linjakkuus jatkuu vielä illallakin, mutta kaula-aukko saa olla avarampi ja selkäkin avoin. Myös kankaat ovat juhlavampia: ylellistä silkkiä, keinosilkkiä, hienon hienoa shifonkia tai vaikka kiiltävää metallikudosta. Marlene Dietrichin ja Greta Garbon tapaan huulet punataan herkullisiksi ja katsetta tehostetaan kulmakynällä ja irtoripsillä. Kokeile kirkastaa olemustasi nyppimällä kulmakarvat pois ja piirtämällä uusi linja oikeaan kasvurajan yläpuolelle. Hämmästyt varmasti katseesi avaruutta. Juhla-asu vaatii juhlakampauksen. Varmasti paras valinta kasvoja kehystämään ovat pehmeät, elegantisti lyhyiksi leikatut laineet.
9
K Vastauksia:
ysymyksiä
&
Kysymysosasto vastaa lukijoille maksutta kaikkiin kysymyksiin, paitsi lainopillisiin. Toimitus pidättää kuitenkin oikeuden määrätä julkaisuajan ja vastattaviksi ne kysymykset, joista voi muillekin lukijoille olla hyötyä.
Kosmetiikka: Miten kulmakynän voi poistaa, jos sitä on joutunut epähuomiossa esimerkiksi huuliin? T. P. Vastaus: Kulmakynä on vaikea poistettava, sillä se on kehitetty kestäväksi väriksi kulmia varten. Ajan myötä se kuluu pois, mikä on luonnollisesti hidasta. Kulumista voi edistää kuorimalla ihoa ahkerasti ja rasvaamalla rasvaisella voiteella. Mokka- ja huntingnahka: Miten saisi uusista huntingnahkaisista kengistä poistetuksi kiillon, joka niihin on syntynyt heti parin käytön jälkeen? - Epätietoinen Vastaus: Mokka- ja huntingnahkaan tulevat kiiltävät kohdat samoin kuin tahratkin poistetaan parhaiten hankaamalla niitä ohuella raakakumitikulla, jollaisen saa ostaa tavallisesti niistä kaupoista, jotka jalkineitakin myyvät. Myös voi käyttää raakakumipalaa, jolla varovasti hangataan. Puhelinkeskustelu: Onko puhelinkeskustelussa sanottava: "Täällä on esim. nti Leppä, vai Hilkka Leppä?" Kumpi on oikeammin? H.L. Vastaus: Jälkimmäistä pidetään luonnollisena silloin, kun puhutaan tuttuun paikkaan tai tutullehenkilölle. Edellistä taasen sopii käyttää kaikissa virallislaatuisissa ja oudompia henkilöitä koskevissa puheluissa: "Täällä on nti Leppä Säästöpankista, pyytäisin ilmoittaa jne."
10
11
Riihimäen teatterin juhlavuosi 2011
Ensi-illat: * Agapetus: Syntipukki * Lundán: Tarpeettomia ihmisiä * Hardwick: Tankki täyteen * Huovinen: Lampaansyöjät Ohjelmistossa jatkavat: * Hellstenius: Elling * Borgeson, Long, Singer: William Shakespearen kootut teokset * Golden, Horan, Stephens: Ruksaaks mua? Lisäksi upeita vierailuesityksiä. Riihimäen teatteri Hämeenaukio 1 11100 Riihimäki puh. 029 007 4230 sekä 029 007 4231
(Puhelun hinta kiinteän verkon liittymästä 8,21 snt/puhelu + 1,47 snt/min. Puhelun hinta matkaviestinverkon liittymästä 8,21 snt/puhelu + 16,42 snt/min)
myynti@riihimaenteatteri.fi
www.riihimaenteatteri.fi